*

ElinaSeitz Elämää ja politiikkaa sisäilmasairaan kengissä

Totuudenjälkeistä aikaa ja vaihtoehtoisia faktoja

  • Totuudenjälkeistä aikaa ja vaihtoehtoisia faktoja

 

Totuudenjälkeistä aikaa ja vaihtoehtoisia faktoja

Viime päivinä on jälleen saatu lukea raflaavia otsikkoja, hähää, rakennusten homeongelmat eivät olekaan niin valtaisia kuin on luultu: samalla aineistolla toimittaja olisi saanut myös hyvin toisenlaisia otsikoita laadittua, jos ei olisi ollut tarkoitushakuista ja tiettyjä tahoja kuten rakennusteollisuutta puolustelevaa ja sisäilmaongelmien seurauksia vähättelevää tarkoitusta kirjoituksessa. Tarkoitus lienee antaa vastaiskua sille, että julkisuudessa on paljon puhuttu myös julkisten rakennusten ongelmista, korjausvelasta ja korjaustarpeista. Kansanedustaja Essayah on nostanut esille mm. kasarmien sisäilmaongelmat, mikä on todellinen terveyshaitta ja vaarantaa monen nuoren miehen ja naisen terveyttä. Tästäkään vain ei juuri saisi hiiskua varusmiespalveluksen aikana, tai lyödään korvienvälisairaan, laiskan ja vetelän leimaa yksilöön, vaikka ongelma on rakennuksissa.

Toinen karu asia on se, että korviin on alkanut kantautua, etteivät lääkärit enää kirjoita sisäilmasta vakavastikaan oireileville ja monin tavoin sairastuneille sairaslomaa, koska eivät koe, että sillä olisi terveydellisiä perusteita. Altistuminen saa siis jatkua, ja oireilu edetä, ihmettelen miksi lääkärit eivät voi perehtyä esimerkiksi tähän ansiokkaaseen materiaaliin, joka kuvaa hyvin selkeästi, miten sisäilmasairaus etenee, ellei sitä saada pysäytettyä –lähes ainoa toimiva keino on altistumisen pysäyttäminen, ihmisen saaminen pois sairastuttavista tiloista: http://homepakolaiset.fi/ratkaisuja-sisailmasairaille/sairauden-kolme-astetta/

Mietin, miten kukaan lääkäri voi todeta, ettei sairaslomalla ole terveydellistä perustetta, kun ihminen on altistunut, oireilee, ja oman terveytensä parhaana tuntijana toteaa, ettei ole työkuntoinen. Kun kyse ei ole laiskuudesta, työhaluttomuudesta, motivaation puutteesta vaan siitä, että ihminen oireilee työpaikan sisäilmasta, ja on esimerkiksi jo vuosia altistunut, niin että vaikutukset alkavat monin tavoin näkyä hänen terveydessään, on mielestäni lääkäriltä epäeettistä olla pitämättä potilaan puolta, vaan vetäytyä esim. Käypä hoito- suosituksen taakse ja samalla vetäytyä omasta lääkärin vastuustaan.

Kehotan edelleen jokaista lukemaan nämä kaksi: http://www.epshp.fi/files/2011/Majvik-suositus-SLL-2007.pdf ja http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50111 ja vertailemaan näitä keskenään. Toinen on todellinen asiantuntijoiden laatima konsensuslauselma (josta voi muistuttaa niitä lääkäreitä, jotka vastaanotoilla mumisevat olevansa konsensuslääkäreitä) ja toinen pienemmän porukan laatima, ilmeisesti tarkoitushakuisesti yhdestä väitöskirjasta poimittu kasa osittain tosia ja osittain vaihtoehtoisia faktoja, jotka vaikeuttavat sisäilmasta sairastuneen asemaa, hoitoon ja tutkimuksiin pääsyä, diagnoosien ja sitä kautta todellisen, tarvittavan hoidon, oikeuksien ja etuuksien saantia.

Tässä mättää aika monikin asia, ja sisäilmasta sairastuneiden tilanne on tässä maassa heikentynyt entisestään. Siitä huolimatta, että sisäilmaongelmista puhutaan ja rakennusten tilasta ollaan huolissaan, sisäilmasta sairastuneet jätetään vaille riittäviä tutkimuksia, hoitoa, diagnooseja, sairaslomaa, sairauspäivärahaa, kuntoutusta, uudelleenkoulutusta, eläkettä- onko tämä yhteiskunnan tahto ja/vai räikeää heikossa asemassa olevan ihmisryhmän ihmisoikeuksien polkemista?

Missä ovat lääkärit, jotka puolustavat potilaiden oikeuksia? Missä ovat toimittajat, jotka kirjoittaisivat puolueettomasti ja sitoutumattomasti, eivät tarkoitushakuisesti aiheesta? Tutkivalle journalismille olisi työtä. Majvik2- suosituksen noudattamiselle on huutava tarve, ja käypä hoito- suosituksen hautaamiselle. Puolueettomille ja vakuutusyhtiöiden talutusnuoran ulkopuolella oleville sisäilmapoliklinikoille on todellinen tarve – mutta tulevatko sellaiset toteutumaan, koska valta on tässä maassa annettu vakuutusyhtiöille, ja todellinen tahto myöntää ihmisille heille kuuluvat oikeudet puuttuu? Raha puhuu, lääkäri vaikenee, toimittaja kirjoittaa. Vaihtoehtoisia faktoja. Elämme todellakin totuudenjälkeisiä aikoja.

                                                          

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat