ElinaSeitz Elämää ja politiikkaa sisäilmasairaan kengissä

Hallituksen viesti sisäilmasta sairastuneille?

  • Hallituksen viesti sisäilmasta sairastuneille?

Viesti hallitukselta sisäilmasta sairastuneille?

 

Ystäväni esitti oivallisen kysymyksen: ”onko hallituksen viesti terveytensä ilman omaa syytään menettäneille tämä: kuolkaa sisäilmasairaat hitaasti kituen, homeisiin ja kemikaaleihin – ette enää tarvitse elantoa ettekä ihmisoikeuksia?”.

 

Niin. Tätä olen useasti miettinyt, kun tässä sisäilmasta sairastuneena eteen on tullut kaiken aikaa uusia, kummalliselta kuulostavia ja vaikuttavia asioita. Peittelyä, pimittämistä, salailua, vähättelyä, tuntuu välillä että joka suunnalta vaikka en mikään salaliittoteoreetikko tai foliohattutäti olekaan. On vain ilmeistä, että tässä taustalla ovat isommat tahot ja poliittinen tahto, joka on vahvasti se, että sisäilmasta sairastumista ei myönnetä, tutkita, tunnusteta eikä sairastuneille myönnetä oikeuksia.

 

Samaan aikaan tiedetään, että home- ja kosteusvaurioiset rakennukset aiheuttavat vakavia terveyshaittoja, ja vaikka toisin väitetään, syy- yhteydet olisivat osoitettavissa vieläpä peräti yksinkertaisilla rutiinitutkimuksilla, joita jostain syystä ei kuitenkaan tehdä. Miksi?

 

Onko syynä se, että näissä tutkimuksissa löytyisi ihmisiä, jotka ovat sairastuneet vaikkapa allergiseen alveoliittiin, ja joille ehdoton edellytys terveyden säilymiselle ja hengissä pysymiselle on altistumisen välttäminen, mikä taas ei sovi niille tahoille, joiden pitäisi maksaa korvauksia ja etuuksia? Tulisi lisää ammattitautidiagnoosin saaneita, mikä kävisi yhteiskunnalle kovin kalliiksi?

 

Pitääkö tämä ystäväni kysymys paikkansa, sitä ruodin vielä. Palaan myös ammattitautitutkimuksiin ja allergiseen alveoliittiin. En ole asiantuntija, en hoitaja enkä lääkäri, en juristi enkä virkamies, olen sisäilmasta sairastunut tavallinen perheenäiti, jonka tavoitteena on selvittää tämä asia pohjamutia myöten, kääntää joka ikinen kivi ja tutkia, mitä sen alle on piilotettu.

Mitä tämän kaiken takana on, ja miksi meiltä sisäilmasta sairastuneilta on yhteisellä päätöksellä ja poliittisella hyväksynnällä viety ihmisoikeudet, oikeus perusturvaan, sosiaaliturvaan ja oikeuksiin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Vinkiksi talonrakentajille. Asun 50-luvun vanhassa rintamamiestalossa ilman koneilmastointia eikä ole homeongelmia.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Sama vika, paitsi että laajennusrempan yhteydessä laitoin koneellisen ilmanvaihdon lämmöntalteenotolla ja lisäeristin talon lämpö- ja kosteusvuotoja vähentääkseni eli PU-eriste metallifoliolla (kännykät eivät oikein toimi folion sisällä). Uusi osa taloa muovikalvolla. On aina raikasta ja saunan lauteitaakaan ei ole vaihdettu 24 vuoteen ahkerasta saunomisesta huolimatta. Ilmanvaihtolaitteesta ja kanavista täytyy vainen pitää huolta. Talo on radonalueella ja osin maavarainen lattia ja osin rossipohja, jonka tuuletus talvella tulpattu, silti radonmittauksessa talvella tuskin mittari "värähti".

Käyttäjän beat50 kuva
Pekka Nikkola

Nyt näyttää siltä, että tämä ongelma poistuu vasta sitten, kun me kaikki sairastumme myös viimeistä poliitikkoa myöten.

On nimittäin tehty aikoinaan sellainen päätös, että ei auteta sairastunutta, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Sillä nimittäin mikrobien elimistöllemme vaaralliset aineenvaihduntatuotteet aiheuttavat immuunikadon, johon ei ole keksitty mitään hoitoa. Julmaksi tämän asian tekee se, että tämä asia on tiedetty jo 1990-luvun alusta alkaen. Päätös vaikenemisesta tehtiin Esko Ahon hallituksen aikana. Sitä on jatkettu aina näihin päiviin asti.

Hieman iloisempana asiana voin kertoa, että nyt on kehitetty tehokas ja luotettava menetelmä tuon immuunikadon mittaamiseksi.

Käyttäjän beat50 kuva
Pekka Nikkola

Niin tuo immuunikato tarkoittaa sitä, että nämä lähinnä Streptomyces-bakteerin erittämät rengasrakenteiset peptidit tuhoavat veren valkosolujen toimintakyvyn. Esim. minun altistumisesta näille myrkyille on jo lähes 16 vuotta, eivätkä vereni valkosolut toimi niin kuin pitäisi. Veren valkosolujen toimivuutta voi mitata luminometrillä.

Tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että minuun pitäisi iskeä melko nopeasti jokin virus- tai bakteeri-infektio. Näin ei kuitenkaan käy (ainakaan kovin helpolla), koska nämä samat peptidit aiheuttavat kroonisen tulehduksen keuhkoihin (=allerginen alveoliitti) ja keuhkoputkeen. Nämä tulehdukset siis estävät mikrobi-infektiot.

Luultavasti käy niin, että jos saat runsaasti näitä myrkkyjä, niin tilanteesi on edellä kuvatun kaltainen. Ja ne, jotka eivät saa kunnolla näitä myrkkyjä, niin heille syntyy helposti jokin syöpä. Uskon, että näitä syöpään sairastuneita on huomattavasti enemmän, kuin meitä immuunikatoon sairastuneita. Meidän onni on tosiaan krooninen tulehdus keuhkoissa ja keuhkoputkissa.

Anne Savola

Hyvää syyskuun ensimmäistä päivää.
Olen taistellut kolme vuotta asunnon sisäilman riittämättömyydestä, joka on johtanut sairastumiseen. Kyseessä ei ole home. Home altistuksen sain jo 1996 ja siitä johtuen vaihtanut asuntoa toinen toisensa perään. Sisäilmasta on edelliset kirjoittajat kommentoineet ja totean vain huono sisäilma sairastuttaa. Riittämätön IV-vaihto herättää aamuyöstä nukkujan, kun hengitys takkuaa, eli hapen puute hetättää. Vanhusikäisenä tarvitset erityisesti aivotoimintaan raitista suodatettua puhdasta ilmaa. Vanhuksella musiti heikkenee iän myötä automaattisesti ja sisäilman heikkoutta epäillään jo dementoitumisen aiheuttajana.

Uusissakaan kerrostalokiinteistöissä ei ilmanvaihto, ei myöskään lämmitys toimi, eikä omistaja /rakentaja haluakkaan näiden asunnon perustoimintojen toimivan. Kyse on asunnon kuluista ja tuotosta kerrostalossa johon omistaja on rahansa sijoittanut. Talot rakennetaan muovitettuna tiiviiksi ja tulo-poisto lämmöntalteenotolla varustetun IV-vaihto systeemin pitäisi vaihtaa ilmaa asunossa. Jos ilmanvaihto systeemi ei toimi, niin kosteus ja sen myötä homeet ja bakteerit alkavat tehdä työtään.

Oikea viesti /osoite tulee lähettää rakentajille ja rakentamista rahoittaville sekä rakentamiseen käytettyjen rahavarojen valvojille. Valtio on mielestäni toissijainen, jos valvojatahon henkilöstö laiminlyö tehtävänsä. Ihmisistä se on kiinni sairastummeko me sisäilmasairauksiin.

Toimituksen poiminnat